Suomen Amerikan Bulldogit Ry. on perustettu vuonna 2007. Yhdistyksen tarkoituksena on
järjestää tapahtumia ja toimintaa amerikan bulldoggi harrastajille, sekä tuoda tutuksi
tämä vertaansa vailla oleva koira kaikille suomalaisille. Yhdistys on perustettu myös
helpottamaan kansainvälisten suhteiden luomista ja ylläpitämistä.
Yhteistyökumppaneistamme merkittävin kansainvälisesti on National Kennel Club (USA),
jonka sanktioimia tapahtumia tulemme järjestämään vuosittain suomessa. Olemme
myös tiiviissä yhteistyössä Sathy Ry:n kanssa, jonka AB ja taakanvetoasiantuntijoina
yhdistyksemme jäsenet toimivat. Lisäksi yhteistyötä Ruotsin NKC edustajan kanssa.
Yhdistyksellämme on erittäin hyvät suhteet myös moniin USA:n merkittäviin
kasvattajiin, joista Alan Scott on lähes kummisetä yhdistyksellemme. Hän kävikin
vieraanamme kesällä 2007 tuomaroimassa NKC näyttelyn.
Suomen Amerikan Bulldogit Ry. auttaa ja antaa neuvoja amerikan bulldogin hankinnassa
Suomesta tai ulkomailta, meillä on hyviä yhteistyökumppaneita Yhdysvalloissa,
Saksassa ja Ruotsissa,joilta on mahdollista hankkia Nkc rekisteröityjä amerikan
bulldogeja. Annamme neuvoja myös kaikissa muissa amerikan bulldoggeihin liittyvissä
kysymyksissä, kuten esimerkiksi ruokinta, harrastukset, treenaaminen, sairaudet.
Amerikan bulldogin rotumääritelmiä löytyy yhtä monia kuin linjojakin - SATHY ry:n sivustolta löydät
tarkempaa tietoa.